Lohikäärme oli maan ja veden asukas. Se oli kummallinen olento, puoliksi kala ja puoliksi käärme. Se liikkui vedessä molempien sulavuudella ja voimakkuudella. Ravinnokseen Lohikäärme käytti vedessä liikkuessaan pieniä kaloja, ja maalla liikkuessaan pieniä nisäkkäitä.
Lohikäärmeelle oli syntynyt tapa viettää kesät maalla ja talvet vedessä. Hän pystyi hengittämään sekä vedessä (kuten lohi) ja maalla (kuten käärme). Talvisin oli vedessä lämpimämpää, ja siellä myös riitti aina ruokaa. Ravinto ehkä oli yksipuolista, mutta voi sitä juhlaa kun joskus sai kiinni sukeltavan saukon! Sellaista herkkupalaa Lohikäärme sulatteli monta viikkoa, vajoten samalla puolittaiseen talvihorrokseen. Tosin sitten kun nälkä hänet taas herätti, oli hän todella kiukkuinen. Kohmeissaan ja vatsa kurnien hän sitten yritti saada kalan jos toisenkin kitaansa, vaan eipä tullut kylläiseksi ennenkuin sai väijytettyä varomattoman vesilinnun sulan kohdalta. Kerran hän oli saanut nälkäisiin silmiinsä joutsenen poikasen. Valitettavasti ruman ankanpoikasen ylihuolehtivaiset vanhemmat olivat olleet lähempänä kuin miltä oli näyttänyt. Silloin oli lähellä Lohikäärmeestä tulla joutsenperheen herkkuateria. Tapahtumasta muistutti yhtä rosoinen arpi vasemmassa kyljessä.
Tänä kesänä Lohikäärme oli päässyt oikein mässäilemään, olihan ollut todella runsas myyrävuosi. Rasvaevä pullotti, ja hän harkitsi jopa lisääntymistä, mikä oli todella erikoinen ajatus. Lohikäärme sentään inhosi lapsia. Viimeksi, vuonna 1937, hän oli hylännyt jälkikasvunsa samantien. Tietysti siitä oli seurannut jonkinasteisia tunnontuskia, poikanen oli kuollut viisivuotiaana hauen kitaan. Kitukasvuinen rääpäle, ei ollut päässyt edes 30:n senttimetrin mittaan. Lohikäärme itse oli saavuttanut sekä kunnioitettavan iän että koon. Hänellä oli pituutta huimat 83 senttiä, ja ikää 125 vuotta.
Syy tähän kummalliseen lisääntymishaluun oli yksinäisyys. Lohikäärme ei ollut tavannut yhtään lajitoveria vuosikymmeniin. Viime vuodet hän oli saanut seuraa järven suurimmista hauista, mutta ihmiset olivat kalastaneet niistä suurimman osan, loput olivat lähteneet pakoon jokea pitkin. Lohikäärme ei ollut halunnut lähteä matkaan, koska oli nähnyt maailmaa mielestään jo ihan tarpeeksi. Hän oli havainnut että samaa paskaa se on joka paikassa, asenne ratkaisee. No myönnettäköön että ruuan määrällä ja seuralaisilla on jotain väliä myöskin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti